keskiviikko, 24. maaliskuu 2010

Los perros de Les Piles

 

Les Pilesin koirat kilpailee ruumuudellaan. Silmapuoli, jalkauoli, maantienharmaa, raksyttava rakki...Kaikki urokset ovat keraantyneet maatilan talon ymparille. Perheen saksanpaimenkoiralla on juoksu ja se vikisee parvekkeella kun muut haukkuu alhaalla. Terassin lasikaton alla Undulaatit lentelee hermostuneesti. Puut ovat taynna lintuja ja vihdoin lumikin on sulanut kokonaan pois, kylvopuuhia voi tehda t-paitasillaan ja nena tayttyy pisamista. Kevat!!

Olen viela samalla maatilalla. Vietin viisi paivaa tassa valissa Barcelonassa ja palasin takaisin. Barcelona on ihana kaupunki. En osaa paattaa kummasta pidan enemman, Berliini vai Barceloona, Barcelona vai Berliini...Kaupungin paanahtavyyksien koluamiseen ei tarvitse montaa paivaa ja kaikkialle paasee helposti metrolla. Ihania kirpputoreja ja vintage-puoteja, arkkitehtuuria, yoelamaa...

Maatilalla olo on lokoisaa. Tyota ja ruokaa ja lepoa, espanjan opiskelua. Sanavarastoni on kasvanut huimasti. Tiedan mika on lapio, tikkaat, sivellin, sementti, kylvaa, kastella, peittaa, lannoittaa. Olen oppinut tekemaan eri variaatioita espanjalaisesta tortillasta ja kokkaamaan mahtavia pataruokia. Talla viikolla pitaisi kokata perheelle jotain suomalaista. Pinaattikeittoa? Hernekeittoa ja pannaria? Makkaraa? Ehdotuksia otetaan vastaan!

 

perjantai, 12. maaliskuu 2010

Los Serranos ja kuullunymmartamista.

 

Muurahaiseet kiipeilevat kattani pitkin, talon ainut toimiva kello tikittaa ja teemukista nousee hoyrya. Kylvyn jalkeen olo on ihanan rentoutunut ja odotan milloin lapset tulevat ja paastaan syomaan isannan valmistamia tortilloja. On perjantai ja lapsilla kaveri- kylaily ilta. Takana on taas yksi paiva maalaamista ja vanhan maalin irooittamista seka tottakai keskusteluja ydinvoimasta ja luomu -maanviljelyksesta kera talon ihanan isannan ja sanakirjan.

Saavuin tilalle vasta keskiviikkona. Sunnuntai yona katalonian alueella alkoi pyryttaa lunta ja lumen tulo jatkui viela maanantainakin. Koko barcelona oli sekaisin. ihmiset pyorivat lumessa, autot juuttuivat kinoksiin kiinni, kamerakannykat rapsyivat ja hostellin viereisen metroaseman viereen kohosi joukko lumiukkoja. Kuulemma yli 40 vuoteen ei Barcelonassa ole tullut niin paljon lunta ja viela maaliskuussa!

Maanantai aamuna pakkasin kimpsuni kampsuni itseni hostellista ja suuntasin bussiasemalle. Vaan eihan bussit kulkeneet. Liikaa lunta. "Tule huomenna uudestaan." Vale. Tuntui holmolta ettei autot kulje lumen takia. eiko ne yhtaan osaa varautua?  Saaennustajat eivat olleet  nahneet lumen tuloa: maanantaille oli luvattu aurinkoa ja lamminta.Soitin tilalle ja kertoakseni etten paase viela tulemaan mutta puhelu oli katasrofi. " Hoin puhelimeen Si, Si, Vale, Vale, Claro que si ,laskin luurin ja tajusin etten osaa puhua saati ymmartaa edes "un pocito espanjol."

Tiistaina pakkasin kamani jalleen - turhaan. Vaikka lumi oli jo Barcelonasta sulanut, oli maaseudun tiet tukossa. "Ehka huomenna." Vale, vale. Keskiviikkona onnisti. Matka Santa Coloma De queraltiin kulki kauniita vuoristoteita pitkin. Ei ihme etta busseilla oli hankaluuksia: lunta oli ainakin puolimetria.Santa Colomassa minua odotti harmaantunut, kuluneeseen villapaitaan pukeutunut hurmaava Joan, tilan isanta. Kuulunymmartaminen alkoi ja tallaiseen sanastoon ei kylla lukion lyhyt espanja valmistanut. Katalonian itsenaisyyshaaveet, ydinvoima, patojen rakennus, luomumaanviljelys. Kolmen paivan tehokuurin jalkeen pystyn melko hyvin seuraamaan puhetta mutta omassni on paljon parantamista. Olen unohtanut kaikki muut aikamuodot kuin preesensin ja sanasto on koyhaa. Tanaan soitin kotiin noyrana ja pyysin lahettamaan lukion oppikirjat postissa.

Maatilalla ei ole elaimia ,kahden koiran ja undulaatin lisaksi. paa- viljelytuotteet ovat manteli, pahkinat, sipuli ja valkosipuli, vilja. Koska lumi peittaa pellot emme ole pystyneet tyoskentelemaan ulkona. Sen sijaan paivat ovat kuluneet remonttihommissa. Joan haluaa vuokrata isansa vanhan talon. Mutta ensiksi sita pitaa "vahan vain maalata ja siivota." Melko optimistisesti sanottu. Oletteko nahneet Talo Firenzessa elokuvan? Siina oleva talo on loistavassa kunnossa verrattuna tahan. maali halkeilee, katto vuotaa, ikkunat ovat rikki ja kun Joan avasi keittion vesihanan, rajahti vessan putki. Talo on kuitenkin todella kaunis. Ihan kuin elokuvissa. Pienta kivea, kaarevat katot, neljakerrosta, kapea portaikko, terassi ja pari parveketta.

Minun tyomaani on ollut kylpyhuone. Raaputin seinilta vanhat maalikerrokset ja lisasin sinista. Viela taytyy maalata katto ja seinat kertaalleen. Seuraavaksi on vuorossa keittion katto. Sitten varmaan lumi onkin sulanut, arvelee Joan.

Viihdyn niin taalla! Pitkasta aikaa on elamassa rytmi. Aikaisin liikeelle, paivalla siesta ja aikaisin nukkumaan. Ja saa tehda jotain. Tilan perhe on ihana, vanhemmat yli- ystavallisia ja vieraanvaraisia ja kolme riehuvaa lasta kuin suoraan serranon perheesta:Melissa, Pol ja Didac. 6- vuotiaan Didacin kanssa olen ystavystynyt parhaiten. Han opetti minua pelaamaan Zingoa (bingo) ja on erittain karsivallinen takeltelevan espanjani kanssa. Ruoka on uskomattoman hyvaa. Kasvis-sallaista ja viela luomua. 

Nyt lapset tulivatkin. Ruokaa! Ja sitten nukkumaan pieneen leikkimokkiini. Se on jaatavan kylma ja haisee kellarilta, mutta kolmella vaatekerrastolla, makuupussilla, kahdella peitolla  ja suitsukkeilla parjaa. Hengitys vaan huuruaa kun kompii peittojen alle.¡ Me qusta mucho!

 

 

maanantai, 8. maaliskuu 2010

Paivityksia, jannitysta.

Taas on kulunut aikaa viimeisesta kirjoituksesta. Berliinin jalkeen tutustuin Venetsian lisaksi Firenzeen ja Siennaan. Kavin parissa museossa ja kirkossa ja muistelin raamatun tarinoita. Lahinna kuitenkin kavelin ympariinsa ja tutustuin kaupunkeihin. Istuin toreilla, join cappuchinoa ja soin lounaaksi pastaa. Kauneinta oli Sienna ,sen vanhat kadut, iso aukio ja erityisesti bussi- ja junamatka ruskeiden rapattujen talojen, peltojen ja kukkuloiden lapi.

Siennan jalkeen paatin lahtea Nizzaan. en tiennyt kaupungista oikeastaan mitaan. Muistelin etta johonkin sinne lahelle sijoittui pienena kavereiden kanssa salaa seuraama saippuaooppera, Saint Tropez. italialaisella lipun myyjalla oli hankaluuksia ymmartaa englantia mutta lopulta se ymmarsi mita Night train to Nizza tarkoitti. Tai niin luulin.

Genenevan asemmalla 23.30. Tutkin lippuja vasta nyt tarkemmin ja huomasin etta night train tarkoittaa kuutta tuntia geneven asemmalla nukkumista. Aina pitaisi muistaa tarkistaa liput ennen junaan menoa! Aseman odotussali oli lukossa joten parkkeerasin makuualustan laiturille numero viisi. Luin kirjaa, soin evaita ja valilla hypin ja pompin kylmaa pois. Asema oli autio. Silloin talloin joku siirsi junia ja siivoja lakaisi laiturilta tupakantumppeja ja vesipulloja. Lahdin etsimaan vessaa, mutta tietysti nekin olivat lukossa. Yritin paasta asemalta ulos mutta ovet olivat isoilla kettingeilla kiinni. Koko asemalla oli lisakseni vain vanha nainen puovipussiensa kanssa. Jutteli leppoisasti yksikseen.

05.30 juna Nizzaan viimein saapui. Loppujen lopuksi yo asemalla ei ollut niin paha. En paassyt pois mutta ei kukaan paassyt asemalle sisaankaan. Join Firenzesta jaanytta trippi-punaviinia ja lopettelin Donna Leonin Venetsiaan sijoittuvan murhatarinan. Hyva tapa jattaa Italia taakse.

Nizzassa oli kesa. Parina paivana satoi mutta silloinkin oli lamminta. Asuin Antoine De Saint- Exupery hostellissa jonka seinat ja ovet oli koristeltu Pikku prinssin, ketun ja planeettojen kuvilla. Katossa oli tahtitaivas. Paikka oli aanestetty Euroopan parhaimmaksi hostelliksi ja ymmarran kylla miksi. Mahtava henkilokunta, halvat hinnat, aamiainen, netti, lakanat, kuljetukset kaikki sisaltyy hintaan. Plus iso joukko mahtavia ihmisia. Yhden yon sijasta jain Nizzaan kolmeksi yoksi. Suurin osa hostellin vieraista oli nuoria kanadasta, austraaliasta, jenkeista, uudesta seelannista. eurooppalaisia oli vahemmisto.

Kaytiin vaihtelevilla kokoonpanoilla ulkona, hullut saksalaiset tytot ja kanadalainen poika viihdyttivat meita muita joka ilta uusilla peleilla ja leikeilla. Retki Monacon loistoon, paiva rannalla, chagall ja Mathisse museo seka tatuointi- nayttely.  Romanttinen kavely kello neljan jalkeen tyhjassa kaupungissa baarista hostellille. Taydellista!

Perjantaina lahdin yojunalla kohti barcelonaa. Elamani epamukavin junamatka. Junassa ei toiminut lammitys ja vaunut olivat jaatavia. Barcelona otti kuitenkin lempeasti vastaan. Kavelin Gaudin Sagrada de familian lahistolla ja loysin valtavan kirpputorin josta sain ostettua maatilalle tarvittavia vaatteita ja saappaat. Kiakkea tarpeellista ja vahan muutakin.

Eilen pongasin hostellin seinalta julisteen jostain karnevaalista. Ah oih oih! Kaksi kulttuurikeskuksiksi vallattua vanhaa tehdashallia, sirkus, teatteria, tanssia, musiikkia, inkivaarikiljua, vegaani sapuskaa. Vietin koko paivan taloilla. Juttelin sirkukseen kuuluvan tyton aknssa ja han sanoi etta toisessa talossa voi asua. Etta tervetuloa vaan sitten kun tulet takaisin maatilalta. Estupendo!

Tanaan yhdeltatoista lahtee bussi kohti Santa Colomaa ja ensimmaista maatilaa. Tilan emanta ja isanta eivat puhu yhtaan englantia ja eilen havaitsin vallatulla talolla etten mina puhu yhtaan espanjaa, en edes  "un pocito" niinkuin tilalle mainostin. Jannittavaa. Kohta kuukausi reissua takana ja viela kolme kuukautta edessa. Me gusta mucho!

perjantai, 26. helmikuu 2010

Sateenvarjoja tihkusadetta.

 

Ensimmainen naky venetsiasta aamulla kello 06.30. Juna-aseman portaat.Kanaali. Tihkusadetta. Ihmisia piiloutuneina erivaristen sateenvarjojen alle, sininen, liila, musta, harmaa, vihrea, sateenkaarenvarinen, punainen taas meni musta ja harmaa. Vesibussi ja poliisivene ajoivat kanaalissa hiljakseen. Katuvalot olivat viela paalla, ne sarisivat ja muuttivat ilman lampiman harmaaksi. Idyllista nakya hieman pilasi valtavan kokoinen Dolce Cabbanan mainos ripustettuna vanhan rakennuksen seinalle.no, ei se mitaan.

 

kavelin pienen pienia kujia ja yritin seurata epamaaraisia ohjeita hostellille. Torikauppiaat vasta pystyttivat kojujaan ja ihmiset otivat conditoriasta tuoreita leivonnaisia. Kuljin kanaalisiltojen yli ja lopulta loysin hostellin. heratin hostellin omistajan. Tuli avaamaan oven pyjamassa ja unenpopproisena. Vartin paasta check in ja sitten lisaa venetsia-idyllia.

keskiviikko, 24. helmikuu 2010

Oranienburgstrasse, Kunstahaus Tacheles

 

Aamulla satoi ja tuuli. Pitka kavelylenkki Kreuzbergissa ei houkuttanut joten suuntasin metrolla Kathe Kollwitzin museoon. Kollwitz on yksi Saksan arvostetuimpia naistaitelijoita ja hienojahan tyot olivat. Sotaa, kuolemaa, ahdistusta, sortoa, mustaakin mustempaa. Korkeintaan kolmessa museon teoksessa oli iloinen ihminen.

Harmaa tunnelma jatkui ulkona mutta paatin silti kavella ison tiergardenin puiston lapi. Valtavan kokoinen puisto ulottuu laajalle alueella ja sen halkoo moottoritie. Kesaisin puiston isojen puiden alla ihmiset syovat piknikevaitaan. Puistokaytavat, sillat, penkit ja patsaat tuovat mieleen Jane Austen elokuvat. Talvella sita tunnelmaa oli vaikea loytaa. Loskaa, koiranpaskaa. Aurinko tuli esiin. Yritin eksya holokaustin muistomerkkikivien joukkoon, kuljin brandeburgin porttien alta ja lopulta loysin itseni Oranienburgerstrasselta, Kunstahaus Tachelesin edesta.

Kunstahaus Tacheles oli iso, rahjainen, ransistynyt talo. Sen ulkomuoto ei varsinaisesti houkutellut astumaan sisaan. Jaakylmissa rappukaytavissa haisi kusi ja seinat oli maalattu tayteen vierailijoiden ja taiteilijoiden toimesta. Alakerran kahvilassa kyselin ihmnisilta talosta enemman. 20 vuotta sitten talo vallattiin nuorille taitelijoille. Taiteilijoiden hallussa se on edelleen ja joka vuosi se joutuu taistelemaan olemassaolostaan, keraamaan adresseja, jarjestamaan mielenosoituksia. Talo sijaitsee lahella hienoja kalliita hotelleja ja ostoskatuja ja tontin arvo on huima. Voittoatavoittelematon vallattutalo jota pitaa pystyssa epamaarainen taiteilijayhtieso ei kaikkia Berliinilaisia vakuuta. Keskustelu kahvilassa keskytyi saannolisin valiajoin kun pelastyin tulta syoksevia aanentoistolaitteita. Myyja vaan heilautti kattaan vaheksyvasti. - korjaan tuon kun on aikaa. 

Jokaisessa kerroksessa oli ateljeita. Monissa pystyi seuraamaan taiteilijoiden tyoskentelya. Monet myos myivat toitaan tai valokuvia toista. Makea tuoksu leijaili monen ohikulkijan tupakoista. Oli teatteri, myyntikojuja, taidenayttelyita valmiista toista...Ylimman kerroksen suuressa nayttelytilassa vanha parrakas herra taiteilija poltti tupakkaa ja  lauloi saksaksi surullisella aanella kenelle tahansa kuka suostui kuuntelemaan.

Talon takapihalla oli metalliveistospuisto. Pressujen alla taiteilijat kohensivat tulta ja takoivat uusia jannittavia olioita. Valtavan kokoinen hevonen jai tuijottamaan kun lahdin kavelemaan metrolle. Istuin jonkun aikaa kuppilassa Kreuzbergissa, tein ruokaa ja kirjoitin viimein ensimmaisille luomutiloille. Toivottavasti ne vastaisivat pian ettei Barcelonassa tule alyttoman pitkaa odotusaikaa.