Aamulla satoi ja tuuli. Pitka kavelylenkki Kreuzbergissa ei houkuttanut joten suuntasin metrolla Kathe Kollwitzin museoon. Kollwitz on yksi Saksan arvostetuimpia naistaitelijoita ja hienojahan tyot olivat. Sotaa, kuolemaa, ahdistusta, sortoa, mustaakin mustempaa. Korkeintaan kolmessa museon teoksessa oli iloinen ihminen.

Harmaa tunnelma jatkui ulkona mutta paatin silti kavella ison tiergardenin puiston lapi. Valtavan kokoinen puisto ulottuu laajalle alueella ja sen halkoo moottoritie. Kesaisin puiston isojen puiden alla ihmiset syovat piknikevaitaan. Puistokaytavat, sillat, penkit ja patsaat tuovat mieleen Jane Austen elokuvat. Talvella sita tunnelmaa oli vaikea loytaa. Loskaa, koiranpaskaa. Aurinko tuli esiin. Yritin eksya holokaustin muistomerkkikivien joukkoon, kuljin brandeburgin porttien alta ja lopulta loysin itseni Oranienburgerstrasselta, Kunstahaus Tachelesin edesta.

Kunstahaus Tacheles oli iso, rahjainen, ransistynyt talo. Sen ulkomuoto ei varsinaisesti houkutellut astumaan sisaan. Jaakylmissa rappukaytavissa haisi kusi ja seinat oli maalattu tayteen vierailijoiden ja taiteilijoiden toimesta. Alakerran kahvilassa kyselin ihmnisilta talosta enemman. 20 vuotta sitten talo vallattiin nuorille taitelijoille. Taiteilijoiden hallussa se on edelleen ja joka vuosi se joutuu taistelemaan olemassaolostaan, keraamaan adresseja, jarjestamaan mielenosoituksia. Talo sijaitsee lahella hienoja kalliita hotelleja ja ostoskatuja ja tontin arvo on huima. Voittoatavoittelematon vallattutalo jota pitaa pystyssa epamaarainen taiteilijayhtieso ei kaikkia Berliinilaisia vakuuta. Keskustelu kahvilassa keskytyi saannolisin valiajoin kun pelastyin tulta syoksevia aanentoistolaitteita. Myyja vaan heilautti kattaan vaheksyvasti. - korjaan tuon kun on aikaa. 

Jokaisessa kerroksessa oli ateljeita. Monissa pystyi seuraamaan taiteilijoiden tyoskentelya. Monet myos myivat toitaan tai valokuvia toista. Makea tuoksu leijaili monen ohikulkijan tupakoista. Oli teatteri, myyntikojuja, taidenayttelyita valmiista toista...Ylimman kerroksen suuressa nayttelytilassa vanha parrakas herra taiteilija poltti tupakkaa ja  lauloi saksaksi surullisella aanella kenelle tahansa kuka suostui kuuntelemaan.

Talon takapihalla oli metalliveistospuisto. Pressujen alla taiteilijat kohensivat tulta ja takoivat uusia jannittavia olioita. Valtavan kokoinen hevonen jai tuijottamaan kun lahdin kavelemaan metrolle. Istuin jonkun aikaa kuppilassa Kreuzbergissa, tein ruokaa ja kirjoitin viimein ensimmaisille luomutiloille. Toivottavasti ne vastaisivat pian ettei Barcelonassa tule alyttoman pitkaa odotusaikaa.